


Kääpiökaivanto pyrkii jalostamaan suorituskykyisiä ja terveitä suomenhevosia, tulevaisuuden lupauksia kisakentille. Pyrimme valitsemaan koulupainotteiselle tammalle koulupainotteisen oriin ja estepainotteiselle tammalle estepainotteisen oriin. On myös mahdollisuus sekoittaa, mikäli varsasta ei haluta selvästi johonkin suuntaan kehittyvää kilparatsua, vaan kilparatsu, jolla ei ole selvää painotusta.
Omat oriimme astuvat ulkopuolisia tammoja, mikäli jokin tamman omistajan ehdottamista ajankohdista sopii (kts. astutukset). Tamman omistajan on ilmoitettava varsan tiedot (sukupuoli, nimi, syntymäaika ja tuleva koti sekä osoite) mahdollisimman pian varsan syntymän jälkeen. Mikäli varsan sivuja ei ole ilmoitettu kahden kuukauden sisällä, astutus purkaantuu ja varsaa ei näinollen ole olemassa, ellei itse varsan omistaja sivuja minulle ilmoita.
Astutukset tapahtuvat omilla tammoillamme pääosin omalla tallilla, mikäli tammat astuvilla oreilla on mahdollisuus matkustaa tallillemme. Omilla oreillamme on mahdollisuus astua ulkopuoliset tammat omalla kotitallillaan, tai tamman omistaja voi myös tuoda tamman tallillemme astutettavaksi.
Tilausvarsoja on mahdollista saada talliltamme. Ensiksi sinun tulee valita ori ja tamma ja ottaa yhteyttä sähköpostitse. Mukaan voit liittää sukupuolitoivomuksen. Nimitoivomukset eivät valitettavasti ole useinkaan mahdollisia. Mikäli haluat varsan meiltä, mutta et tallin orista, laita mukaan myös oriin osoite. Muistathan kertoa myös minne varsa on menossa ja laittaa mukaan jonkinlaista sivu- ja kilpailunäyttöä.
Kriteerit ulkopuolisille
oreille:
- kilpaillut omalla painotusalallaan väh. 10 kilpailua ja sijoittunut väh.
kerran
- suvusta ei saa löytyä samoja nimiä kuin valitsemasi tamman suvusta
- sukua tulee löytyä internetistä väh. 1-2 polvea, riippuen tammasta.
"Suvuttomille" tammoille otamme useimmiten "suvuttomia"
oreja.
- suvusta ei tulisi löytyä niinkään uudempia kuuluisia hevosia
- vanhaa linjaa suositaan: Rimurin Lento, Hallusinaatio, Latraviata yms.
- aiempia jälkeläisnäyttöjä
MYYNTIEHDOT
-
Tamma kantaa 7 päivää, jonka jälkeen varsa on heti vieroitettavissa
- Varsan sivut on ilmoitettava minulle viikon kuluessa ostosta tai
tilausvarsojen / varsavarauksen teosta viikon kuluessa syntymästä
- Orin saa ruunata, mikäli haluaa, mutta olisi suotavaa kysyä ensin minulta
asiasta, jos esim. haluaisin oriista varsan itselleni
- Kasvattiani EI saa myydä eteenpäin, vaan sitä on tarjottava minulle.
Pistän itse kasvattini uudelleen myyntiin, ollakseni tietoinen sen olinpaikasta
- Kasvattia ei saa tappaa järjettömästi, kysy myös minulta asiasta (esim.
otan mieluiten nuoren kasvatin [alle 20-v.] takaisin itselleni)
- Kasvatin nimestä ei saa poistaa kasvattajanimeä Kääpiökaivannon -
- Toivon, että kasvatilla kisataan vähintään 5-10 kisaa kuussa
- Kuolleille kasvateille on suotavaa tehdä muistosivu ja ilmoittaa osoite
minulle
- Minulla on oikeus ottaa kasvattini takaisin mikäli katson, ettei
kasvatilla ole kisattu aktiivisesti tai se on muuten jätetty vain lojumaan
ASTUTUSKALENTERI
12.09.2005 Silmukan
Petteri x Tuonenvirran Joutsen,
sh, syntyy 19.09.2005, nimeä ei päätetty, varattavissa
14.09.2005 Rajatapaus TK
x Liinahaan Merirosvotar,
sph, syntyy 21.09.2005, nimeä ei päätetty, varattavissa
15.09.2005 LNA Bonus x Pipan
Sadutar, sh, syntyy 22.09.2005, nimeä ei päätetty, varattavissa
ULKOPUOLISTEN TAMMOJEN ASTUTUKSET
15.09.2005 Ajatteen Suomipoika x VIR MVA Ch. Hämypuron Mehiläisprinsessa, synt. 22.09.2005 o. KL Kaiku
KASVATIT
-