Tervetuloa!

Katrin kuvasto on 19-vuotiaan tamperelaisen harrastelijavalokuvaajan kotisivu. Valokuvaus on minulle erittäin tärkeä harrastus ja yleensä kuvailtua tulee Tampereen tai Mouhijärven lähistöllä. Satunnaisesti lähden näyttelyihin myös kauemmaksi ja teen pyydettäessä kuvauskeikkoja. Eniten linssin eteen osuu hevosia, mutta yhtälailla kuvaan myös muita eläimiä, ihmisiä ja luontoa. Valokuviani on mahdollista ostaa alkuperäisinä digikuvina sekä valokuvina (myös eri kokoisina). Katsele toki ympärillesi ja viihdy!

 

  Päivityksiä

29.09.2008 No huh huh, onpa taas ollut yhtä säätöä. Ensin piti restauroida kovalevy ja asentaa ohjelmat uudestaan, sitten tietenkin joku alkoi jumittaa kuvien lataamisessa, kun teki kuvista aivan käsittämättömän väärän värisiä ja jopa pisti harmaa-valkoisiksi. Lopulta tuli kyllä tunne, että onpa ihminen taas tyhmä. Kuvat nimittäin lähtivät ASCII-muotoisina palvelimelle ja näiden olisi pitänyt ollakin binary-muodossa. Jei. Oma moka ja blondiviive. Mutta nyt sitten toimii ja uskoisin saavani kaikki kuvat parin viikon sisällä myös galleriaan. Mustialan ja kuninkaallisten kuvat nähtävillä Picasa-albumissa (linkki galleria-sivulla)
Uusia kuvia: Tamma- & varsanäyttely Vammalassa 19.09.2008, Match Show Vammalassa 27.09.2008

ALUSTAVA KUVAUSKALENTERI
(muutoksia saattaa tulla)

13-16.11.2008 Biedenkopf, Saksa

ULKOASUN © Eveliina 2008   KUVIEN © Katri Pajukoski   KOPIOIMINEN KIELLETTY!
En luovuta kuviani virtuaalitalleille!

etusivu
galleria
portfolio
kuvaaja
hinnasto
luvat
yhteystiedot